August 13, 2013

sataa sataa ropisee...

Moikka, sori et tääl on ollut vähän hiljasta, mutta en viitsi tulla postailemaan sellasia: "Tänään heräsin aamulla, menin kouluun ja koulusta tulin kotiin, enkä tehnyt ihmeempiä" -päivityksiä. Joten nyt kun on tapahtunut jotain ni päätin tulla kirjoittelemaan.
Eli siis, viimeviikko arkipäivinä oli normaali, ei tapahtunut mitään ihmeellistä. Päivät oli aika sateisia, niin ei sitten jaksanut lähteä minnekään, kun ei ulkonakaan voinut olla.

Lauantai satoi myös koko päivän. Ja täällä kun sataa, ni se myös sataa, kaatamalla... Lähdettiin kuitenkin hostisän kanssa käymään kaupungilla hoitelemassa asioita, esim. mun piti sovittaa mun rotary paitaa, joka mulle oltiin tilattu. Se oli kuitenkin jätti iso mun päällä, ni laitettiin sitte uusi koko tilaukseen. Kaupungilta tullessa hostiskä sanoi, että käydääpä tsekkaamassa toi läheinen vesiputous pikasesti. (Edellisenä päivänä oltiin katsellut yhtä kirjaa, mistä mä bongasin upeet vesiputoukset ja kerroin tykkääväni niistä.) En aluksi edes tajunnut, että mitä hän sanoi, mutta sitten parkkipaikalla tajusin, että ahaa me ollaan täällä:D Käveltiin siis sinne (kaatosateessa), no onneksi ei ollut pitkä matka. Paikanpäälle päästyä näky oli aivan mahtava!! Se vesiputous oli kuulemma 27metriä korkea ja ihan huippu hieno. Mä tykkään mun hostiskästä, ku se vei mut tonne vaikka satoi, muttei se sade näkyä haitannut. Harmitti vaan, ettei mulla ollut kameraa mukana, niin en saanut siitä kuvia, paitsi puhelinlaatu kuvan...:D Mutta hostiskä lupasi, että mennään sinne joku aurinkoinen päivä uudestaan ja siellä alhaalla menee sellainen lenkki, ni kävellään se sitten läpi, ja saan sitte kameran mukaan ja ikuistettua sen.
Sieltä tullessa meille oli saapunut vieras Kapteeni Luu(?, joo en tiedä miten se kirjoitetaan, mutta noin se ainakin sanotaan:D). Hän on Australialainen lentokapteeni ja näiden vanhempien hyvä ystävä. Hän tulee majailemaan täällä 10 päivää, mutta oikein mukava setä. Meillä oli sitten tämän takia vähän isompi dinner ja mun hostäidin vanhemmat tuli meille myös syömään. Naminami oli hyvää ruokaa.




Sunnuntaina oli kerrankin aamupäivä aurinkoinen. Mentiin tavalliseen tapaan aamusta sunnuntai markkinoille ja aamukahville kaakaolle. Iltapäivällä lähdettiin käymään vähän pohjoisemmassa yhdellä beachilla. Meitä lähti minä, Luu ja hostiskä yhdellä autolla ja hostäiti, ja sen vanhemmat + koirat toisella autolla. Se beach oli ihan mahtava, rakastan beacheja♥ silee hiekka♥ rannalle ajelehtineet simpukat (joita on aina pakko kerätä muutama mukaan...)♥ liplattava meri♥ ja se kun se vesi pärskähtää rantaan♥ varpasillaan kävely ihanalla hiekalla♥ ja se kun hiekkaa menee varpaitten väliin♥ ihanat maisemat♥...
Tän jälkeen kun oltiin vähän kävelty rantaa pitkin ja mä olin räpsinyt parit photot ni lähettiin syömään fish & chips. Mun elämän eka kerta kun söin noita, ja voin sanoo että kyllä tuun jatkossakin syömään, oli ne sen verran hyviä;) Sieltä lähdettiin ajelemaan kotia kohti, paitsi poikettiin vielä yhden toisen rannan kautta, räpsiis taas parit photot. Päivä oli ihana!













Maanantaina Chris tuli hakemaan mut koulusta suoraan niille, mutta eka käytiin hakemassa tän Rotary klubin lähettävä oppilas, Monita, meidän mukaan. Hän lähtee siis ensi tammikuussa Ranskaan vaihto-oppilaaksi. Tosi mukava tyttö. Nää rotary tyypit halusi tutustuttaa meidät toisiimme, koska ensi viikonloppuna meillä on orientaatio viikonloppu, jonne tulee kaikki tämän piirin vaihto-oppilaat: lähtevät, vasta saapuneet ja muutama rotex(vaihdossa ollut) myös. En malta odottaa, että vihdoin nään kaikki muut vaihtari kaverit! Mutta kuitenkin mentiin siis Monitan kanssa Chris:ille vaan oleilemaan ja sitte kuudelta lähdettii yhdessä Rotary tapaamiseen. Tää Rotary kokous oli tällä kertaa erillainen kuin yleensä. Se oli meidän koululla, jossa oli speech final eli oppilailla oli puheita ja ne kilpaili siitä, että kuka on paras puhuja. Näillä oli siis ollut jo aikaisemmin karsintoja, mutta tämä oli niistä se finaali. Ilta alkoi kuitenkin sillä, että hospitality ryhmät teki meille ruokaa eli dinnerin. Alkuruokana oli joku keitto, pää ruokana lihaa parissa eri muodossa ja jälkiruokana vadelma creme brulee (oli sika hyvää!). Haha oli hauskaa kun siellä oli tarjoilemassa samoja tyyppejä kuin mun hospitality ryhmässä. Tän ruoan jälkeen mentiin siis kuuntelemaan sitä speech final:ia, mun yksi koulukaverikin oli siellä puhumassa. En kyllä ymmärtänyt niistä paljoakaan, jonka takia en jaksanut edes lopulta enää keskittyä kuuntelemiseen... Kiva ilta kuitenkin.

Tää oli se meidän pääruoka

Tänään eli tiistaina oli normi koulupäivä. Koulun jälkeen menin kaupungille hengailemaan yhden vaihtari kaverin kanssa, koska illalla me mentiin zumbaan, niin piti saada kulutettua sitä ennen olevaa aikaa jotenkin. Käytiin sitten kahvilassa, jossa mä taas loistin mun englannilla, kadotin laukun (jonka olin siis unohtanut siihen kassalle ja sitte lähtiessä olin hädissään, että missä mun laukku on ja menin sössöttää sille myyjälle jotaa, ja se oli ottanu sen siit taltee ja oli silleen ai oliks se sun:D No onneks sitte sain laukkuni mukaan ja lähdettiin sieltä pois:D) Mentiin siis tosiaan zumbaan, joka oli kyllä tosi kivaa (mutta myös aika rankkaa), jeii sain yhden harrastuksen täällä. Tuli heti sellainen kuntoilu fiilis, kun kesäloman vaa löysäilin enkä tehny vissiin mitään kuntoo kohottavaa, no tästä se taas lähtee.
Illalla ruoan jälkeen esittelin sen mun väsäämän Suomi-kirjan näille. Nää ihastu niihin kuviin ja niistä oli kiva nähdä mun sukua yms. mitä niissä kuvissa esiinty. Ja tää mun hostveli rakastu meidän kesämökkiin, sen mielestä se on niin upee hahah:D Ja se sanoi, ettö sitten kun se tulee Suomeen, niin mun pitää viedä se meidän mökille:D. Eli äitii, ollaan saamassa joskus vieras meille hahah:D

Tällästä mun viimepäiviin siis kuuluu. Kivaa on ollu ja tykkään mun elämästä täällä. Perheen kanssa menee hyvin ja se on tosi kiva. Kavereitakin alkaa pikkuhiljaa koulusta saamaan, sen oon vaan oppinut et pitää itse olla tosi aktiivinen jos haluaa tutustua paikallisiin. Ne ei sulle silleen tuu juttelee, et jos sä haluut jutella niille, niin sun pitää itse mennä alottaa keskustelu (mikä on mulle vähän hankalaa, kun kieli ei suju kovin hyvin..). Mutta kuitenkin parempaan päin, onneksi mulla on pari sellasta kiwi friendii kenenkaa voin hengaa, ni sitte pääsen niiden mukana uusien ihmisten pariin. Nää paikalliset ei siis oo enää kiinnostuneita vaihtareista, koska niitä on tuol koulus joka vuosi aika paljon about 50, ni ne kai aattelee et vaihtarit voi olla keskenään kavereita ja paikalliset erikseen. Vaihtari kamut on onneksi kivoi, mut kun ne kaikki on tyyliin jostaan saksan kieliseltä alueelta, ni ne vaan puhuu saksaa ja mä en siitä mitään ymmärrä, ni se on tylsää... Mun yks hyvä vaihtarikaveri palasi sunnuntaina takaisin kotimaahansa, joten senkin takii oon tajunnut että mun pitää tutustuu paremmin paikallisiin, koska mä oon täällä koko vuoden ja nää useimmat vaan sen 6kk, ni jos en nyt tutustu paikallisiin, ni tulee sit tylsät loppu puol vuotta...  Mutta joo viihdyn kyllä täällä tosi hyvin!
Huomenna on koulussa vähän erillaista ohjelmaa luvassa, joten tuun siitä postaamaan sitten ku se on ohi;)  Ja muutenkin mulla on pari postausta tulossa, sitten kun ehdin väsäillä ne valmiiksi.

Ps. On aina kiva huomata, että ootte jaksanu kommentoida mun teksteihin. On nimittäin kiva tietää mitä mieltä ootte näistä. Kiitos siitä!♥

-Emilia

August 4, 2013

Ball

Lauantai ilta oli ihan huippu! Meillä oli siis koulun tanssiaiset, Ball. Mä en oikeen tienny mitä odottaa mut sen mä tiesin etukäteen et hauskaa tulee olemaan.

Ensin päivällä mulla oli kampaaja kolmelta. Koska tää on tääl kaikille tytöille tosi iso juttu ja nää oottaa tätä iltaa aina monta vuotta, ni hiukset pitää tietenki olla kunnossa. Mun hostäiti oli sitte varannut mullekin kampaaja ajan ja sinnehän mä sitte menin. Mulle laitettiin siis kiharat ja toiselta puolen meni sellanen pikku lettitsydeemi. Olin tosi tyytyväinen tohon kampaukseen.


Kampaajan jälkeen meikkailin ja lakkasin kynnet. Ahh mun uus rakkaus on punaset kynnet♥ Harmi vaa että mun pitää luopua näistä huomiseen mennessä, koska koulussa ei saa olla lakatut kynnet.
Sit mekko päälle ja ottaa ulos parit kuvat poitsujenkaa. Hostveljellä oli siis nää samaiset kamut, keihin tutustuin jo aiemmin, valmistautumassa juhliin täällä meillä. Mun osalta kuvat ei kyllä onnistunut yhtään, mutta täs teille kuitenki yks kuva ni näätte miltä näytin tona iltana.


17.30 lähettiin täältä kotoa mummolan kautta yhen tytön talolle, joka oli täynnä muita tyttöjä, ottaa parit ryhmäkuvat. Itse en kyllä tuntenut niistä ketään aijemmin, paitsi siellä oli onneksi yksi toinen vaihtari, jonka olin nähnyt koulussa niin hengailin sitte hänen kanssa. Miks mä en osaa olla kuvauksellinen?? Kaikki kuvat oli nimittäin taas niin karmeita mitä ne kaikki siellä räpsi, nimittäin facebookissa niitähän muutama komeilee... :D Hahah mua ei olla kyl merkattu niihin, ni ette muut (ketkä mut tunnette/ootte fb kavereina) pääse niitä kattelee.
Vähän ennen puolta kahdeksaa meillä tuli bussi hakemaan meidät kaikki tytöt kohti juhlia. Se ei kuitenkaan ollut normi bussi, vaikka ulkoontapäin siltä näyttikin, vaan sisältä se muistutti enemmänkin asuntoautoa. Meille ei sitte Letitian kanssa riittänyt tilaa varsinaisilla penkeillä, ni oltiin sitte etupenkillä "näyteikkunassa" haha.
Meidän vaihtareiden siis piti kokoontua kaikki yhteen ennen tanssiaisia hakemaan liput ja ottamaan jälleen parit ryhmäkuvat (varmaan järkkyjä nekin). Ja sitte mentiin sieltä kaikki yhtenä ryhmänä varsinaisiin juhliin.





Astuessa sisään ovista olin silleen että "WOW tääl on sika makeeta, näil on ollu tosi paljon hommaa järkättäessä näitä". Koko paikka oli siis koristeltu aivan upeesti lattiasta kattoon. Siellä oli siis ihan sanoinkuvailemattoman upeeta, kaikki ne koristeet ja kaikki!!
Aluksi kierrettiin vaan koko paikka läpi ja hengailtiin muiden vaihtareiden kans. Sit vähän ajan päästä lähdettiin jonottamaan ruokaa ja sitten kun vihdoin sinne päästiin niin "wow" again. Monta pöydällistä täynnä ruokaa ja siellä oli vaikka mitä esim. ite otin kanavartaita ja hedelmävartaita ja sit valkosuklaal kastettui mansikoita<3 nam. Kaikki oli super hyvää ja ruokaa oli riittämiin!
Syömisen jälkeen lähettiin tanssimaan ja se oli niin huippuu ku kaikki oli niin laittautuneena ja kauniit mekot päällä siellä revitteli. Sitten mä löysin yhden kaverin Lucyn ja pääsin senkaan tanssimaan ihan kunnolla sellaseen isoon rinkiin, oli huippu hauskaa.


Tässä näätte vähän tota koristelua, mutta ei se ollenkaan näytä niin hyvältä kuin paikan päällä.

Ilta meni siis tanssimisen ja hyvän seuran merkeissä, välillä oli ns. kaikkien yhteinen tanssi eli kaikki oli ringissä ja sit siitä aina pyörähdettiin eteen päin ja jotai vastaavaa. Olin aluksi ihan kujalla kun en tajunnut yhtään mitä olisi pitänny tehdä ja sit jummailin siel paikallaa ja yms. hahaha nolooko ees :D. Sitten aika loppu illasta oli valssin aika, ihmiset haki vuorotellen aina uuden ja uuden parin. Ite olin aika pitkään vaan reunalla kattomassa kun muut tanssi, kunnes siihen tuli joku random poika hakee mua ja tottakai suostuin. Se valssi oli kyl jotaa ihan muuta mitä oon koskaa tanssinu tai sit mun taidot oli niin pahasti ruosteessa et mä en osannu tanssii sitä, ja mä kompuroin vaa melkee koko ajan mun omaa mekkoo ku se oli niin pitkä... nolooko ees:D häpeä.. pyytelin silt pojalt vaa kokoajan anteeks etten osannu tanssiiXD
Mut koko ilta oli kyl ihan mahtava!! Tanssiminen oli ihanaa, seura oli loistavaa ja tunnelma mitä mahtavin. Huippu ilta!!♥ Jää kyllä varmaan yhtenä vaihtovuoden kohokohtana mieleen! Ainut huono puoli oli et mun jalat oli loppu illasta ihan kuolleet siitä tanssimisen määrästä _korkokengillä_. En vaan pystynyt pitämään niitä enää jalassa, vaan oli pakko ottaa pois ja kävelin siellä sitte vikat hetket paljasvarpasiltaan hupsis. Kuitenkin mahti ilta!!!♥
Harmi etten pystynyt ottamaan kameraa mukaan niin en voi teidän kanssa jakaa tota hienoutta kuvina, ainut vaa tuo yksi puhelinlaatumössökuva. Mun yhdellä kaverilla oli kuitenkin kamera mukana, niin yritän saada siltä joitakin kuvia. Ja jos onnistaa, niin tuun laittelemaan niitä tänne sitte myöhemmin. Palaillaan,

-Emilia

July 29, 2013

ensimmäinen koulupäivä

Tätä päivää ehdin jo odottaa jonkun aikaa, koska halusin tavata muitakin ihmisiä kuin vain omaa perhettä ja rotari ihmisiä. Oli ihana kun pääsi vihdoin puhumaan oman ikäsille ihmisille. No mutta siis..
Koulu alkoi kello 08.30. Minun hostisä vei minut ja minun hostveljen kouluun. Ja koska mä oon vaihto-oppilas niin minulla ja muilla uusilla international studenteilla on ensimmäiset kolme päivää ei normi koulua vaan sellasia et ollaan yhtenä ryhmänä ja meille esitellään kaikkia koulun juttuja ja tutustutaan toisiimme.
Tänään koulu alkoi sillä, että meidän englannin opettaja ja pari muuta opettajaa esittäytyivät ja sen jälkeen me oppilaat esittäydyimme vuorotellen eli nousimme ylös ja kerroimme nimen, iän, ja maan josta ollaan kotoisin. Sattumoisin ketään muuta ei ollut Suomesta hahah.. Mutta tosi moni oli Saksasta ja Italiastakin oli aika moni ja Brasiliasta, mutta siis meitä oli yhteensä noin 30 oppilasta eri maista ympäri maailmaa.

Ja heti näiden esittelyjen jälkeen meillä oli englannin kielen testit, oi kyllä heti ekana päivänä:D. Eka osio oli kuuntelu, meille annettiin nelisivunen paperiarkki ja se oli täynnä tehtäviä, mutta onneksi vain monivalintaa. Oli siis lauseita ja kaksi saman kuuloista sanaa ja niistä piti valita oikea vaihtoehto. Noi oli suht helppoja, mutta ne tuli niin nopeesti että jos jäit vähänkin empimään, että kumpi se mahto olla, niin seuraavakin ehti jo mennä etkä saanut sitäkään..
Tän kuuntelukokeen jälkeen meillä oli kielioppi osuus, tääkin oli siis samankaltanen nelisivunen  monivalinta juttu. Ja viiminen osuus oli kirjoittaminen; meille annettiin kolme aihetta ja jokaisesta piti kirjoittaa vähintään puolen sivun mittainen kertomus. Mutta aikaa oli vain puoli tuntia, ja mä oon aina ollut vähän hidas kirjoittelemaan aineita, niin se viiminen jäi aika pahasti kesken. Näiden testien tuloksena meidät siis jaetaan kolmelle eri luokkatasolle; year 11,12,13. Eli jos ne testit meni sun kohalla huonosti menet year 11, jos vähän paremmin year 12 ja jos oot tosi hyvä ni year 13. Mutta muhun nää ei vaikuta, koska oon rotary student eli meen automaattisesti year 12 (oma ikäluokka).

Meidän piti käydä koulun toimistolla täyttämässä meidän tietomme sinne ja meillä olisi pitänyt olla passi mukana.. no mullahan sitä ei ollut, koska se on mun counsellorilla (jotta en voi karata maasta hahah:DD). No yritän saada sen huomiseksi sinne.
Sitte me tehtiin sellaiset paperit meistä eli leikattiin lehdistä asioita joista pidämme ja liimasimme ne paperille. Ja myöhemmin jokainen yksitellen esitteli itsensä sen avulla, että mistä pitää jne.

Koulussa on kaksi taukoa. Ensimmäinen on 10-11 maissa, mutta ei kestä kauaa oiskohan vartin(?) en kattonu kelloo:D Ja sillon voi syödä vähän eväitä jos on nälkä. Toinen tauko on 13.15-14.00, tämä on niinku ruokatauko, jolloin syödään eväämme. Koulussa ei siis ole kouluruokaa vaan jokainen kuljettaa omat eväät kouluun, mikä on yleensä leipää, hedelmiä yms.


Ekalla tauolla oltiin vaan istumassa yhtien tyttöjen kanssa yhdellä penkillä. Sit vähän ajan päästä siihen tuli joku opettaja kyselemään, että mistä ollaan kotosin ja nimiä, sit mie ku kerroin omani ni se oli heti silleen ahaa sinä oot Emilia ja huusi jonkun tytön siihen paikalle, sitten se tyttö kerto et oon menossa sen luokalle. Jee, se tyttö vaikutti ihan tosi mukavalta ja se oli sellanen reipas ja iloinen tyttönen! Ainakin tiedän jo valmiiksi yhden henkilön mun luokalta. :)

Kotimatka taittui tänään kävellen hyvän ilman vuoksi. Oli kyllä oikeestaan kiva kävellä, kun näki vähän missäpäin sitä oikeesti ollaan. Kävelin siis mun veljen ja sen kahden kaverin kanssa. Nää sen kaverit on vähän outoja mut silti tosi mukavii poitsui:D.

Tähän loppuun vähän kuvia puhelimen muistista tältä päivältä ja enimmäkseen kotimatkan maisemista.

 erittäin huono kuva koulusta, pahoittelen, mutta oltiin just tollasen puun takana.. :/

meidän tän päiväinen luokka

koulumatka part 1

 koulumatka part 2

koulumatka part 3

Tällänen mun ensimmäinen koulupäivä siis oli. Kiva ja rento. Huomista odotellen,

-Emilia

July 28, 2013

Eka viikko takana

Niinku otsikosta voitte päätellä niin nyt mä oon vietelly mun ekan kokonaisen viikon täällä Uudessa-Seelannissa. Kivaa on ja tykkään näistä maisemista ja palmuista♥ aah!

Tortstai aamuun asti majailin tosiaan siellä mun counsellorin luona, ja se mun counsellor vaikuttaa niin ihanalta ihmiseltä, niin lempee ja ystävällinen. Ja mulla oli siellä talossa oma iso kahden nukuttava LÄMMITETTÄVÄ sänky<3. Oli aina niin ihana mennä illalla sänkyyn, joka oli ihanan lämmin.

Keskiviikkona käytiin sen mun kummin tyttären farmilla. Sillä oli siellä lampaita ja ne oli just antamassa niille jotain ruiskuja kun mentiin sinne haha. Ja toisessa aitauksessa komeili hevoset, oi kyllä heti tunsin allergiaa heitä kohtaan... No onneksi ei oltu tuolla farmilla kovin kauaa. Oon siis aika pahasti allerginen hevosille, mutta ei siitä sen enempään.

Torstaina siis tulin tänne ekaan hostperheeseen. Tuli heti semmonen rento meininki, kun tää mun host isä kysy että onko mulla sanakirjaa, ja sit kävin hakemassa sen ja nää yritti sen mun veljen kanssa sanoa niitä sanoja suomeksi. Hauskaltahan se kuulosti ku nää niitä yritti taivutella:D. Mietin vaa että toltakohan tää munkin englanti kuulostaa...:D. No sit sillon torstaina vähän päivemmällä käytiin viemässä toi mun veli töihin. Hän siis työskentelee kaupungissa yhdessä supermarketissa aina kaksi päivää viikossa ympäri vuoden. Ja sen jälkeen mentiin vähän kävelemään kaupungille ja käytiin tapaamassa rotari ihmisiä.

Perjantaina käytiin aamupäivällä tän mun hostisän kanssa ulkoiluttamassa koirat ja sit tää mun isä näytti et mistä lähtee bussi ja mitä reittii se menee. Tuun siis kulkemaan koulubussilla kouluun vaikka täältä on vain noin neljä kilometriä kouluun. Mutta uus kokemushan sekin tulee olemaan. Nää ei vissiin käytä oikein polkupyöriä täällä, koska kun kysyin että onko teillä polkupyöriä, niin vastaus oli että Alisdairilla(veli) on, mutta hostäiti on myynyt omansa pois. Eli jos on kaunis päivä, niin mä kävelen kouluun ja jos sateinen niin kuljen bussilla. Tän lenkin jälkeen lähettiin käymään kaupungissa lääkärissä. Mun täyty vaan rekistäytyä sinne asiakkaaksi, nimittäin jos tuun täällä ollessa kipeäksi niin pääsen sitten heti lääkäriin, kun oon jo niiden asiakas valmiiksi.

Lauantaina käytiin viemässä mun veli taas töihin ja mentiin käymään mun hostäidin vanhemmilla. Se mun host äidin äiti eli mun "mummi" vaikutti oikein ihanan ystävälliseltä ihmiseltä. Juotiin siellä teetä ja vaan jutusteltiin ja katottiin kartalta missä Suomi on ja missä mä asun.
Illemmalla Ian (hostisä) opetti minulle uuden korttipelin, sen nimi oli joku "Rane" tai vastaava XD. Ja minä voitin heti ekalla kierroksella haha! Se peli on vähän pokerin tyylinen mut ihan kiva kuitenkin.

Tänään eli sunnuntaina käytiin heti aamusta sunnuntai torilla. Siellä oli sellaisia pikkukojuja, joissa oli mm.vihanneksia, leipää, viiniä(?) ja sellaisia ruoka tarvikkeita. Ja sitten siellä sivusssa/ tien toisella puolella oli taidepuoteja, joissa myytiin koruja, neulejuttuja, ja koristetavaroita.
Ja nyt mä sit kirjottelen tätä, en oikein tiedä vielä illan suunnitelmista mutta eiköhän se kohta selviä, ollaan kyllä varmaan vaan täällä kotosalla.

Anteeksi mä en ole päässyt ottamaan kuvia, kun ei olla oltu oikein missään missä kameraa olisi voinut raahata mukana. Vaan se mitä kotoonta ollaan lähdetty niin ruokakauppaan tai niin. Tällä kertaa saatte kärsiä tylsästä kuvattomasta postauksesta sorry. Ens postaukseen yritän saada kuvia, I promise!

-Emilia






July 26, 2013

Singapore part 2

Okei eli nyt ajattelin jakaa nää mun ihanat loppupäivät Singaporessa ollessa myös teidänkaa.

19.7.

Aamupäivä meillä oli vapaata aikaa, joten aateltii et lähetää käymää skyparkissa Heidin, Saran, Maijan, Ilmarin ja Onninkaa. Päätettii kokeilla Singaporen metroiluu koska oltiin niin laiskoja kävelemään se muutama kilsa sinne Skyparkille. Eka kerta meni kuitenki niin et mentii ihan vika paikkaa, koska oltiin vaan meijän päättäväisen mielen perusteella menossa 'oikeeseen' paikkaan. Noh sieltä sit käytii hakees uuet liput ja lopulta saavuttiin sinne oikeeseen paikkaan eli Skyparkille.
Skypark on siis se iso kolmitorninen rakennus jonka päälle on rakennettu "laiva" ja siellä ylhäällä on myös ilmauima-allas (paitsi me ei päästy sinne uima-altaalle, ku se on vaa hotellin asiakkaille). Sieltä ylhäältä on alas ihan mahtavat näkymät. Kaikki pilvenpiirtäjät ja muut näkyy sieltä hienosti. Siel me sit hengailtii hetki ja räpsittii kuvii ja muutenki katottii maisemii. Pois päin me otettii taksit, koska kaikkeehaa pitää kokeilla joka paikas:D Jäätii kuitenki jo ennen hotellii kyyist koska nälkä yllätti ni käytii sit mäkis ja loppu matka päätettii vaa kävellä takas, koska ei ees ollu pitkä matka haha.
Kello 15.00 meil oli lähtö Sentosan saarelle. Ajettiin eka bussil sinne ja sit loppu matka laskeuduttii sinne alas gondolilla. Eka mentiin sellaseen kolmiosaseen 4D adventureparkkiin. Ekaan osaan kuulu lyhyt elokuva. Eli mentiin sinne elokuvateatteriin ja sit siellä oli kaikkia 4D elementtejä siihen leffaan kuuluessa. Tokana oli "vuoristorata", eli me istuttiin sellasissa penkeissä, jotka oli vähän niiku vaunuja (en osaa selittää) ja sit oli valkokangas ja siin niiku oli se vuoristorata ja meil oli 3D lasit päässä ni se näytti ihan siltä ku ois oikeesti ollu oikeessa vuoristoradassa. Sit ne meijän vaunut heilu ja liikku sen mukaa miten siin näytöl me mentiin. Toivottavast ees joku ymmärsi mitä tarkotan, vaikee selittää. Mut se oli tosi kivaa. Ja sit vikana me mentiin sellaseen cowboy paikkaan, mis me istuttiin meijän ratsuillamme ja meil oli sellaset pyssyt joilla meijän piti ampuu näytös liikkuvii tyyppejä ja sit sitä mukaa mitä osu niihin ni sai pisteitä. Mä en ollu kovin hyvä ampuja eheh.. se ei vaa oo mun juttu!
Tän jutun jälkeen me mentiin akvarioon(??) (ei kuulosta yhtää hyvält) mut aquariumiin (parempi) no kuitenkin siellä oli maailman suurin meriakvaario. Ja toosi paljon erilaisia hienoja kaloja.
Seuraavaks oli ruokailun aika, olin tilannu riisiä ja kanaa. En oo koskaa ennen syöny niin pahaa riisiä ja kanaa; se kana oli kylmä ja mauton, eikä siinä riisissäkään makua ollut...
No tän ruoan jälkee meil olikin jo kiirus nimittäin kattomaan Songs of the Sea esitystä. Se oli ihan hyvä, mut must tuntu et se oli ehkä enemmän tarkotettu lapsille ja se juoni oli vähä outo; joku mies näki jonkuu naisen ja sit se halus nähä sen uudestaa, juuh:D Tän esityksen jälkeen palattiin takas hotellille. Mut haluttiin viel lähtä kattomaan Singaporen yöelämää Heidin ja Saran kanssa, ni lähettiin sit vielä vähän käppäilee ulos. Ja käytiin ostaas sika hyvät jädet! Sit ku oltii saatu jädet syötyy ni palattiin hotellille muitten tyttöjen luo ja hengailin sit viel niiden kans vähän myöhempään.

Maija♥
ehkä maailman söpöin kala ikinä♥ :3
Songs of the Sea

20.7.

Aamulla kello 12 oli huoneiden luovutus, joten sitä ennen me pakattiin kamat ja siivottiin huone. Huoneiden luovutuksen jälkeen meillä oli toinen osa koulutusta, jossa käytiin läpi mm. kotiinpaluuta (niin kauheeta ajatella jo nyt sitä ku ei oltu vielä ees päästy varsinaisesti aloittaa vuottamme). Koulutuksessa meni joku pari tuntia jonka jälkeen lähdettiin Sarojen ja Heidin kanssa kaupungille. Käytiin syömässä ja muuten vaan hengailtiin. Puol kuudelta lähti bussi lentokentälle. Oli siis aika hyvästellä kaikki ihanat naamat ja jatkaa kohti tulevaa yksin. Oli vaa jotenki hassuu ku oli nää edelliset päivät tottun näkee koko ajan näit samoi ihmisii ja yhtäkkii et enää nääkkää niit ketää. No mut sovittiin jo et tavataan sitte joskus vuoden päästä ja jaetaan meijän kokemuksii.

Ps. Wow teit on jo yli 50 lukijaa iso kiitos kaikille jotka jaksaa lueskella näit mun löpinöitä!! Ootte parhaita!♥

- Emilia




July 23, 2013

Here I am

Nyt sitä ollaan majailtu täällä maailman toisella puolen jo pari päivää. No jos kuitenkin palataan lauantain tunnelmiin ensin. Eli lauantai iltana meille oli varattu lennot kohti Australiaa ja Uutta-Seelantia. Puol kuudelta lähdettiin ajelemaan Singaporen lentokenttää kohti. Siinä sitten saattajamme Paavo jäi joukostamme lähtöselvityksessä, koska eihän sitä sen pidemmäksi pääse jos ei ole maasta lähdössä. Sydneyyn menijät lähtivätkin melkein heti portilleen koska niiden lento lähti meistä ensimmäisenä. Mun lennon oli tarkotus lähteä 21.10 mutta se olikin myöhässä melkein tunnin, joten mä lähdinkin sitten vasta 22.05. Lentokoneessa oli tosi outo tunnelma: rauhallista musiikkia ja ympärillä vain vieraita kieliä. Vuos ois sit puhuttava vaa enkkuu, so intresting:D Sit kun se lento vihdoin saapu Aucklandiin, ni olin ihan hukassa, minne pitää mennä, mitä pitää tehä, miten mä selviin noi turvatarkastukset jos en ymmärrä niitten puhetta...? No siinähän mä sitte seurasin muita ja etin sielt oikeen jonon ja mä selvisin!! Aucklandin kentällä mua oli vastassa meidän piirin yksi rotari nainen, Monica, tosi mukava ja ystävällinen! Koneessakin oli mukavii ihmisii, kun heti kun lento saapu Aucklandiin yks nainen siinä eessä toivotti mut tervetulleeks sinne ja vieressä oleva mies kyseli et minne päin Uutta-Seelantii oon menossa vai jäänkö Aucklandiin. Tuli heti sellanen vastaanotettu ja turvallinen olo :). Ihmettelin et miten hyvin ymmärsin Monican puhetta ja osailin vastailla sillekin. Tosiaan Monica saatto mut oikeeseen terminaaliin josta mulla lähti uusi (ja viimeinen) lento kohti Kerikeriä. Haha toi lentokone oli toosi pieni, siinä oli vaan kaks paikkaa rinnakkain ja yhteensä niitä paikkoja oli 20. Kerikeriin saavuttaessa mulla oli vastassa mun kaikki hostperheet (tai niin mä ainaki ymmärsin) ja rotari kummi ja klubin presidentti ja olihan siinä sitä porukkaa. Niitten puheesta taas en saanu lähes yhtää selvää kaikki vaa selittää jotaa ja oot sillee mm mm, ku et tajuu mitää heh, ehkä se täst vähän ajan pääst... Ja kiva mun matkalaukku ei ollukaan tullu mun mukana tänne Kerikeriin vaan se oli ilmeisesti jäänyt vielä Aucklandiin, mutta onneksi sain sen kuitenkin jo eilen takaisin.
Lentokentältä mentiin koko poppoo suoraan yhelle rotarille iltapäivä teelle ja siellä jutusteltiin vaan jotaa vaikken melkee mitää ymmärtänykkää... Mää niin ootan et saan tän kielen sujuvammaks!
Asun täl mun rotari kummil nyt torstaihin asti jollon muutan mun ekaan hostperheeseen.

Monica oli näitten kans vastassa mua Aucklandin lentokentällä :)

Maanantaina eli eilen olin ekassa Rotari tapaamisessa. Esittäyduin siellä aina kaikille yksitellen kun ne saapu sisään ja ne kaikki papat oli just mukavia. Ja sit se yks Chris ymmärtää mua tosi hyvin ja tajuu etten ymmrärrä hyvin sitä kieltä ni se puhuu mulle hitaasti. Mut silti ne moni sanoo et sulla on tosi hyvä englanti, hahah joojoo:DD ja ne siihen perää aina et ainaki parempi ku mun suomi, no se kö on ylläri ku ei ne oo koskaa opiskellu ees sitä :D Kuitenkin se ilta oli ihan kiva, syötiin ruoka ja siel oli joitaa puhujii, jotka selitti kaikkii ajankohtasii asioit yms. Ja sit ku olin hakees teetä eli jälkkärii ni yks mies vaa tuli kysyy et kiinnostaisko sua lähtee ens kesäkuussa Australiaan Sydneyyn ku niillä on joku Rotary conferenssi siellä? Olin sillee täh oisko se mahollista, ni sit se jotaa et joo eiköhän et otetaa asiast selvää. Olin sillee et OIKEESTI!!?? whaat ois niin siistii jos pääsisin käymää myös Australias tän vuoden aikan!!!! okei toi nyt ei oo ihan varmaa koska se ois aika kallis reissu ja jotaa tää mun kummi viel selitti, mut ois kyl niiiiiiin upeeta jos toi vaa onnistuu!!!
Sit yks mies selitti jotaa et sil on joku saari mis on kaikkii erilaisii veneitä, et olis kiva jos menisin sinne joskus,, no tottakai meen! ja yks mies haluu et lähen kattoo senkaa rugbyy joskus, ai että nää Rorari sedät on ihanii ja et ne haluu viiä mua kaikkii kivoihin paikkoihin!! :)

Täs muutama kuva täält farmi maisemist







Tällänen vähä tylsä teksi täl kertaa, mut halusin tiedottaa kaikille et oon hengissä ja perillä täällä! Terkut sinne Suomen puolelle!:)
Ja se Singaporen kakkos osa on kans tulossa heti kun mul on taas aikaa kirjotella.
Näkyillään!

-Emilia