August 23, 2013

ja elämä hymyilee

Nyt mulla on vähän aikaa tulla kirjoittelemaan tänne ja kertomaan viimepäivien tapahtumista. Jos nyt kuitenkin palataan viime viikon keskiviikkoon aluksi.
Elikkä siis keskiviikkona meille kaikille uusille oppilaille oli koulussa Maori tervetuliais puffory. Maori oppilaat tanssi ja lauloi maoriksi ja meistä kaksi oppilasta piti puheen, ensin omalla äidinkielellä ja sitten englanniksi. Meillä oli myös kiitos laulu niille - Me Gustas Tú - Manu Chao. Ja Kiinalais ryhmä esitti myös yhden laulun. Tämän pufforyn jälkeen piparit ja mehut odottivat meitä eli näiden tapaan kuuluu, että pufforyn jälkeen on aina jotain pientä syömistä ja juomista tarjolla.
Viikonlopun olin tosiaan siellä orientaatio leirillä.


Sunnuntaina tänne Kerikeriin oli saapunut yksi saksalainen nuoriso orkesteri. He olivat täällä vähän rotaryn sponssaamana ja yöpyivät rotari perheissä. Maanantain otin sitten koulusta vapaata ja vietin niiden kanssa aikaa. Me käytiin bussi kuljetuksella kiertelemässä läheisiä paikkoja ja katselemassa maisemia. Ekaksi suunnattiin Kaikohen koululle, jossa meille järjestettiin puffory. Pufforyn jälkeen saatiin taas vähän pientä naposteltavaa. Sitten kun saatiin syödyksi mentiin katsomaan Maori tanssia ja pojat tanssi Hakan. Toi oli kyl tosi upeeta kun ne veti niin tunteella. Ja tuohon maori tanssiin kuuluu kunnon ilmeilyä ja nää myös tekee ne ilmeet häpeämättä. Tosin meille oltiin kyllä etukäteen sanottu ettei saa nauraa. Noiden tanssin jälkeen nämä orkesterilaiset pitivät pienen konsertin niille koululaisille. 



Koulu visiitin jälkeen lähdettiin käymään läheisessä metsässä, puketi forest, katselemassa isoja puita.



Vähän eri kokoa kuin Suomen puut:D

Illalla oli taas tuttuun maanantaiseen tapaan rotari tapaaminen. Nämä kaikki saksalaiset tulivat sinne meidän mukana. Ja illan lopuksi lauloivat yhden laulun. Minusta on kiva käydä noissa rotari kokouksissa, koska saa hyvää ruokaa ja ympärillä on välittäviä ihmisiä.

Tiistaina menin normisti kouluun ja illalla oli sitten ton orkesterin konsertti täällä Kerikerissä. Oli kyllä ihan mahtava ilta. En silleen yleensä tykkää hirveemmin käydä missään konserteissa, mutta toi oli kyllä käymisen arvonen. Ne soitti niiin hyvin.

Tää kuva on tosin sieltä koulusta, kun ne soitti siellä, koska tuolla konsertissa ei saanut kuvata.

Keskiviikkona otin taas päivän vapaaksi koulusta ja vietin aikaa orkesteri tyyppien kanssa. Ne oli kyllä tosi mukavia ihmisiä ja kun se on nuoriso orkesteri, niin ne oli jotain 18-23 vuotiaita. Ja yksi tyttö niistä oli ollut Rotarien kautta Kanadassa vaihdossa nuorempana. Joten se tiesi kaiken mitä mun vuosi tuo tullessaan ja sen kanssa mä eniten vietinki aikaa. Keskiviikkona käytiin Waitangissa ja Russellissa. Waitangissa käytiin jälleen katsomassa Maori tanssahtelua.
Russell on sellainen todella söpö kylä. Kauniita söpöjä taloja ja ihana merimaisema. Käveltiin sinne ylös vuorille, ai että tuntu pohkeissa kun käveli sellaista suht jyrkkää ylämäkeä farkut jalassa about 2km. Mun kunto on sitte huonontunu kesän aikana, ku on vaan ottanut rennosti ja täälläkään en ole tehnyt muuta kuin kerran käynyt zumba tunnilla. Nyt kyllä päätin, että alan käymään vaikka juoksemassa, koska kuntosali on täällä tosi kallista about 110 dollarii kuussa(!!).




Mun kiwi buddy (meillä kaikilla vaihtareilla on koulussa kiwi buddyt eli ekana päivänä opasti meitä liikkumaan koulussa ja näytti paikat) pyysi mua dinnerille niille ensi viikolla jonain iltana, koska sen vanhemmat haluaa tutustua muhun, Jee! Kyl niitä kavereita alkaa pikkuhiljaan tulemaan, kun jaksaa olla tarpeeksi kärsivällinen.


Nyt meillä olikin tää päivä
eli perjantai ja ensi viikon maanantai vapaapäiviä, eli kiva pidennetty viikonloppu. Tosin ei olla kyllä tekemässä mitään ihmeempiä, koska vanhemmilla on töitä...

-Emilia

No comments:

Post a Comment