200 päivää maapallon toisella puolen

Heipsan! Nyt tuli halu kirjottaa välil vähä syvällisempää taino entiiä mut jotain sellasta mitä mulle kuuluu eikä vaan silleen et mitä oon tehny. Oisin halunnu pitää tän blogin enemmän realistisena ja kertoo niist huonoistki ajoista, mut mul on niin harvoin aikaa tulla tänne kirjottelee, ni sit se on enemmin jääny sellaseks pintapuoliseks mitä oon täällä puuhastellu.

Nyt mä oon kuitenki tänään ollu tasan 200 päivää Uudessa-Seelannissa ja poissa Suomesta ja mun perheestä ja kaikista kavereista ketä siel mua toivottavasti oottaa takasin. Mä en oo hirveesti ite pitänny yhteyttä teihin kaikkiin ku aina aatellu et voitte blogist lukee ne tärkeimmät miten menee ja mitä oon puuhaillu ja oon yrittäny pitää tän vuoden elämän täällä koska tää on vaan yksi vuosi mun elämästä ja lyhyin sellanen, mutta tää ei todellakaan tarkota et oisin unohtanu teidät!! Mä mietin teit kyl ihan joka päivä, ootte niin tärkeitä kaikki!

Näihin kahteensataan päivään on kuulunu niin hyviä kuin huonoja päiviä, iloisia ja ei niin iloisia hetkiä, hymyä ja kyyneliä... Vpin sanoo et tää eka puol vuotta on ollu yks rankimmist ikinä mut samalla parhaimmista. Tunteitten vuoristorata on aika hurja. Sellasta kunnon koti ikävää mulla ei oo ees ollu, vaikka ois luullu että joulun aikaa ois ollu pahinta aikaa, muttei se joulu ees tuntunu joululta ni mitä mä turhaa ikävöin. Kaverit ku kysyy et ikävöitsä Suomeen ni mun vastaus on aina ei. Mä unelmoin täst vuodest niin kauan ja nyt ku oon toteuttaas sitä ja tiiän et tää on vaa tää yks vuos, enkä saa tätä enää koskaa takasin, ja tiiän et mä nään kaikki toivottavasti taas vuoden päästä (mikä on kyllä enää 5kk) ni miks mun pitäis kuluttaa mun aika ikävöimiseen. Tottakai mulla on takaraivossa kokoajan sellainen pieni kaipuu sitä ihanaa tuttuu ja turvaa, ja sitä ku voit jakaa sun kaikki ajatukset sun parhaimpien kavereiden kanssa ja nekin kertoo heidän jutut sulle. Ja vaan niitä kaikkia ihmisiä siellä Suomessa ja mun omaa rakasta perhettä, ootte ihan mielettömän tärkeitä!! Ilman teitä mul ei ois ees koskaa ollu mahollisuutta lähteä vaihtoon, saan olla loppu elämäni teille niin kiitollinen!

Mun vaihtovuosi on jo ylittäny puolen välin ja nyt mulla on enää about 5 kuukautta aikaa täällä maapallon toisella puolen. Täs ajassa mä oon kasvanu ja muuttunu paljon. Mä oon oppinu arvostamaan ihan pieniäkin asioita, jotka ennen oli itsestäänselvyyksiä. Esim pelkästään kouluruoka on ihan huippu juttu suomessa, miettikää kuinka helppoo se on ku koulussa saat ruoan eikä sun tarvi ite sitä tehdä. Täällä taas mun pitää joka aamu herätä tarpeeksi aikaseen, että ehin tehä lounaan mukaan kouluun mikä on aina aika yksitoikkosta tyyliin voileipä ja muutama hedelmä. Joten ihmiset älkää valittako siitä kouluruoasta! Mun maailman käsitys on muuttunu ja mä halusin kyl matkustaa kaikkialle ja nähä kaikkia kulttuureita; jokainen maa on erinlainen ja ainutlaatuinen.

Mun enkku on kehittyny hirveesti. Ennen tätä vuotta olin kauheen ujo puhumaan englantia muiden Suomalaisten kuulle ja eikä ne koulu arvosanatkaan kovin korkeita ollu. Muistan mun ekat viikot kun yritin puhua muille muttei ne mua hirveemmin ymmärtänyt ja kun muut yritti puhuu mulle mut mul ei välil ollu tietookaa mistä ne puhu. Se oli oikeesti aika hankalaa ja tosi väsyttävää olla kokoajan tarkkana ja kuunnella et pysty pysyy jutussa mukana ja sillon ku ei ymmärtäny ni hymyili vaan nätisti.
Nyt voin kuitenki tän reilun puolen vuoden jälkeen sanoa että ymmärrän oikeestaan kaiken mitä mulle puhutaa ja pystyn kuunnella kaikkien muittenki keskusteluja ilman erityistä keskittymistä kuunteluun. Ne vaan tajuaa automaattisesti mistä puhutaan vaikka enkkua onkin. Musta on ihanaa kun ihmiset tulee sanomaan että hei sun enkku on tosi hyvää. Unet tulee välillä enkun kielellä ja ajatuksetkin käy useimmiten enkuksi sillon ku oon muitten seurassa. Ja välil en muista jotai sanoi suomeksi ja tulee sellain ihana oivallus hei mä oon jo alkan unohtaa mun omaa äidinkieltä. Nytkii tätä tekstii kirjotelles on ain välil pitän pysähtyy miettimää et mitä tää sana on suomeks haha.

Tän vuoden jälkeen mulla tulee olemaan kaksi taino tavallaan neljä kotia. Yksi koti siellä Suomessa ja kolme täällä Uudessa-Seelannissa. Vaikkei näistä kaikista kolmesta perheestä ehkä tuukkaan sellasia tositosi läheisiä, niin silti on niin mielenkiintoista nähdä ja päästä kokemaan asumista erilaisissa perheissä. Ja tää mun nykyhetkinen perhe on aivan ihana. Tässä perheessä mä voin olla just niiku tykkään ja tunnen oloni kotosaksi.

Maanantaina alotin tosiaan koulun, mut eilen oli kyl vast normaali eka koulu päivä. Eilen aamulla olin niin että ää en haluu mennä kouluu, ku taas pitää palata tähän tylsää rutiinii et aamulla aikaseen herätys ja kouluun ja siellä vietät päivän ja sit bussilla kotiin. Etkä voi ees jäädä kaupunkiin koulun jälkeen koska koulubussi on ainut mahollisuus miten pääset kotiin. Ja nyt vielä ku oon year 13 eli koulun vanhimmal luokal ni meil on study period neljä tuntii viikos ja mun kellää kaveril ei oo sitä munkaa samaa aikaa, ni mul ei oo ikin niil tunneil mitää tekemist ja kuolen tylsyytee...

Alussa yks aika vaikeist asioist tän vuoden aikan oli kavereiden saaminen, siis joo mulla oli kyl tol ekal puoliskol paljon kavereita ja muutama tosi hyvä sellanen, mut ne oli oikeestaan kaikki vaihtareita. Ja sitku ne lähti kotiin joulun aikoissa mä tajusin ettei mul ookkaa enää yhtää kavereit jälellä.. Otin itteeni niskast kiinni ja laitoin sit jollein ketä tiiän mun koulust ni viestii ja sit hengailin niittenkää kesälomalla ja alko tuntuu et vihdoin mul on niit paikallisiikii kavereit. Oon oppinu sen et pitää ite olla tosi aktiivinen ja aina olla kysymässä jos joku vois tehä sunkaa jotaa vapaa ajalla. Näillä paikallisilla on oikeesti jokasella työ mitä ne tekee aina koulun jälkee ja viikonloppusin ni ei niillä paljon aikaa jää mihinkää hengailuu.. Ja tässä perheessä asuessa on vielä se ongelma et nää asuu aika kaukana kaupungista, joten mun pitää aina napata koulubussi koulusta kotiin kolmelta koulun loputtaessa, tai muuten en pääse kotiin, koska mun vanhemmatkaan ei työskentele kaupungissa joilta vois saada kyydin.

Kuitenkin mä tykkään olla täällä ja mä rakastan Uutta-Seelantia. Nää kaikki maisemat on täällä niin upeutta. Mä oon kokenu enemmän ku koskaa mun elämän aikana tässä puolessa vuodessa ja päässy erilaisiin paikkoihin ja tavannu paljon eri ihmisiä. Aika lentää hurjan nopeeta, kohta mä oon jo takas siellä Suomessa teidän ihanien luona, vaikken mä kyllä hirveemmin sitä kotiin paluuta odotakaan koska ei tiiä et millon näit ihmisiä näkee uudestaan vaiko koskaan. Mä yritän nyt nauttia näistä mun vikoista viidestä kuukaudesta ja tehdä niistä mun elämän parhaimmat ja ikimuistoisemmat kuukaudet!

Ja sen mä haluun viel sanoo et ihmiset lähtekää vaihtoo jos teil on siihen tilaisuus! Se ei aina oo helppoo, mut kaiken sen arvosta. Mä en oo katunu hetkeekää et mä lähin vaihtoon. Jokaisella pitäis olla tilaisuus tehdä tää, tää on niin kasvattavaa ja sä opit tuntemaa ittes paremmin koska sun pitää osata selviytyy kaikesta yksin. Joten mun neuvo on et laita hakemukset menemää ja toteuta sun unelmas!
Mä tiedän sen, että sitku tulee aika palata Suomeen ni mä liityn kyl rotexeihin, mä haluun jatkaa tätä toimintaa ja tavata kaikkia uusia vaihtareita. Se on oikeesti niin rikastuttavaa olla tekemisissä erimaalaisten ihmisten kanssa.

Nyt heipsun!

Emilia

Tammikuu

Tässä kuussa olen...

Käynyt paraseilaamassa (parasailing, mikä tää on suomeks?)

Viettänyt ihanan päivän ja yön purjehtimassa perheen ja tuttava perheen kanssa. Nähtiin tolla matkalla myös delffiinejä hyppelemässä veneen vieressä :3

Käynyt länsirannikolla hiekkadyyneillä mun ihanan outboundin kanssa, joka meni ranskaan. Ja pelasin ekaa kertaa elämässäni biljardii.

Viikko sitten sunnuntaina olin mun rotari klubin garden partyissa. Se oli vaan sellanen kesän jälleen näkeminen, ku kokoukset on nyt ollut kesälomalla ja starttaa taas normaalisti ens viikon maanantaina. Mutta sanottiin että pitää pukeutua, ni mä pääsin ekaa kertaa käyttää mun ihanaa mekkoa, jonka ostin ajat sitte jo. Oli muutenki kiva nähdä noita rotareita taas.

 my lovely counsellor :)

Viime viikosta viis päivää sain viettää täällä pohjoisessa mun ihanan belgialaisen vaihtari kaverin kanssa. Line asuu siis Aucklandissa, mut tuli vierailee tänne mun luo. Meillä oli ihanat, tekemisen täytteiset viis päivää. Ekana päivänä kierrettiin vaan Kerikerii, tokana päivänä ajettiin autolla to Cape Reinga, joka oli mun kolmas kerta siellä kuuden kuuauden sisällä, oiskohan toi jo tarpeeksi. Sää oli kuitenki aika surkee siellä.. Kolmantena päivänä mentiin Paihiaan yöksi mun counsellorille, kun sillä on kesätalo siellä. Ja mun counsellori vei meidät yhelle biitsille. Seuraavan päivänä mentiin veneajelulle kattomaan Hole in the Rock. Eli kirjaimellisesti kivessä olevaa reikää. Ajeltii sit siel sen kiven läpi ja käytiin yhessä luolassaki, aika cool.
Iltapäivällä mentiin purjehtimaan mun perheen kanssa tonne merelle ja nähtiin taas delffiinejä ja käytiin kalassa, jopa mä kin sain yhen ison kalan jee! Yövyttiin veneellä ja seuraavan päivänä käytiin vähän kajakoimassa ja uimassa ja kävelyllä saarella. Ja sitte seilattiinki kotiin, mä ja Line vaan nautittiin auringon paisteesta makoilemalla etukannella ottaen aurinkoa, oli aika täydellistä. 8)
Kotiin tullessa olikin aika lähtä viemään Line bussi pysäkille ja sanoo heipat, kunnes seuraavan kerran taas nähdään, toivottavasti mahollisimman pian!

 host mom ♥

 my host family's boat

Ja nyt mulla on viiminen viikko kesälomaa. Ennen tätä lomaa eli reilu pari kuukautta sitte aattelin et tää loma tulee olemaan tosi tylsä ja pitkästyttävä, mutta kun tuli perheen vaihto, oli eteläsaaren matka, oli joulu ja uus vuos, olin Aucklandissa ja nyt Line oli täällä ni kyllä sitä tekemistä on vaan aina löytäny ja jos on ollu päiviä jolloin ei oo ollu tekemistä, ni oon kirjotellu päiväkirjaa koska niinä kiireisinä päivinä ei oo ollu sille aikaa taikka väsäilly blogi tekstejä. Voin sanoo että mulla oli ihana loma ja tulee vielä olemaan tää viikko!
Keskiviikosta torstaihin mulla on year 13 leadership camp ja perjantaina lähden viikonlopuks käymää Aucklandis ja Rotoruassa mun counsellorin ja sen miehen kanssa. Sit kun sunnuntaina palailen sieltä niin seuraavana päivänä eli maanantaina alkaakin taas koulu. Mä en kyllä hirveemmin oota tota koulun alkua, koska mä rakastan lomailua. Mut niin ku mun host äiti sano ni mun on pakko mennä kouluun koska se on osa tätä mun ohjelmaa täällä. Se on vaan omalla tavallaan niin rankkaa, kun joka luokalla on eri ihmiset ja aina pitää yrittää löytää joku kaveri eli vaa mennä vieraasee poppoosee mukaa ja toivoo et ne ois kivoi haha. Vaikka mulla onkin yks kaveri porukka kenen kans voin lounastella, mut niil ei vaa oo samoi aineit mun kans, ni luokista täytyy vaa aina ettii uudet kaverit. Mut tää on se mikä mua kasvattaa, sopeutuminen aina uuteen. Monet entiset vaihtarit on kuitenki sanonu et tää toinen puolisko ois helpompi ja sais helpommin kavereita, kun alkaa uusi lukuvuosi. Pitää vaa kävellä niist koulun "porteista" sisään avoimin ja reippain mielen ja jutella rohkeesti kaikille vastaantulijoille!

- Emilia